Pitkään valmistauduttiin: etsittiin pukua, suunniteltiin meikkiä ja kampausta, harjoiteltiin tansseja.. Ja sitten kaikki ovat yhtäkkiä ohi. Ei ole enää koulun jälkeisiä harjoituksia, ei enää syytä selailla netistä pukua ja miettiä sitä kuinka saa kustannettua kaiken. Se kaikki on ohi. Nyt 2. vuoden opiskelijat ovat koulun VANHIMPIA, WUHUU! ;)

Ehkä ensin selitän miten tanssit minun kohdallani sujuivat:) Meillähän tanssittiin yleisölle yhteensä neljä kertaa (+kenraali). Ensimmäistä esitystä torstaina kaikki jännittivät aivan hirveästi. Kaikki odottivat hermostuneina esille menoa ja jalat täristen astelimme yleisön eteen. Omalta osaltani ensimmäinen tanssi meni todella hyvin. Puku kesti, tosin taisin muutaman kerran kompastella sen päälle siten, että horjadin, mutta mitäpä pienistä. Toinen torstain esitys kutsuvieraille oli minun osaltani täysi fiasko. Pukuni petti heti alussa (rypytykset), kun helma jäi jalkoihin. Sitten en löytänyt hakaneulapakettiani mistään joten jouduin tyytymään pieniin löytämiini hakeneuloihin, jotka eivät tietenkään pitäneet pukua.. Siinä sitten kompastelle pukuun, oli todella ihana tanssia. Lopussa vielä poloneesissa takanani kävellyt astui mekon päälle ja krunztzs, rypytys petti. Siinä sitten meinasi tulla itku, tunnelma oli pettynyt..

Kotiin päästyäni ensimmäisenä alettiin sitte pukua korjailemaan. Jalat huuusivat: "KENGÄT POISS". Kun loppujen lopuksi sain sitten puvun pois( ja varsinkin ne kengät) siitä sitten vaan suoraan istumaan, pinimuotoinen jalkakylpy ja rakkojen hoitoa. Sitten mietitään miten nukutaan.. Menin sitten sohvalle, jossa nukuin mahallani (sohva oli niin kapea, etten päässyt kääntymään selälleni). Ei siinä loppujen lopuksi tullut nukuttua hirveästi. Kädet puutuivat hirveästi, koska tyynyjäkään ei ollut ja muutenkin olo erittäin epämukava.

Seuraavana aamuna menin kaverilleni meikattavaksi 06.30. Hiukseni olivat hieman kärsineet (otsahiukset olivat vähän lässähtäneet ja niihin oli tullut järkyttävä jakaus), joten menin kampaajalle pikaisesti korjauttamaan kampausta vielä ennen viimeisiä tanssiesityksiä koululle. Ja jälleen kerran, ensimmäinen tanssi meni täydellisesti, yhtä pientä virhettä lukuunottamatta, mutta arvaatte varmaan miten meni toinen.. Pieni fiasko, ylläripylläri! Ja taas sitten puvun rypytyksiä korjailemaan.

Muistan kun aloimme harjoittelemaan tansseja. Avaustanssi tuntui ylivoimaisen vaikealta ja Wienervalssin pyörähdykset aiheutti ehkä enemmän päänvaivaa kun koeviikko, jolla on fysiikan, biologian, matematiikan, ruotsin ja (tämän tyylisiä kokeita)... Mutta nyt avaustanssi meni kuin vettä vaan ja wienerissäkään ei ihmeempiä ongelmia, tanssit sujuivat ja ne muistaa varmaan vielä monen monen vuoden päästä ( taakse ympäri, taakse ympäri, taaaaaakse ympärii, taakse ympärii...)

Kokonaisuutena vanhojen tanssit oli loistavat, oli tosi kivaa tanssia ja yhdessä saatiin aikaiseksi hienot tanssit, ei yleisö mitään pieniä mokia edes näe! Itsekin katsoin videota, jota toisesta esityksestä kuvattiin ja vaikka muistin sen kuinka jossain kohtaa astuin mekon päälle ja horjahdin, videossa sitä ei näkynyt lainkaan.

Eilen oli sitten JATKOT, JATKOT, JATKOT, JATKOT! Hauskaa olii ;)

Oliko tämä todella tämän arvoista? Mitä kaikkea ostin? Kuinka paljon loppujen lopuksi rahaa kului.. (Luvut ovat pyöristetty!)

Puku + vannehame (Zazabella) = 400

Kampaus =60

Meikki (kaverilla, johon kuului kolme meikkausta) =50

Hiuskoristeet (Glitter) =20

Kengät (Dinsko) = 50

Riipus= 10

Muita pieniä ostoksi (kuten hakaneulat, sukkikset, kosteuspyyhkeet) = 10

Rintaliivit (Lindex) = 15

(jotain varmastikin unohtui)

kokonaissumma 615

Summa kuulostaa järjettömältä, sitä se onkin. 615 euroa, on enemmän kuin tienasin viime kesänä kesätöissä, eli jollen olisi saanut sponssaus rahaa isovanhemmilta, tilini olisi aivan tyhjä! Mutta kyllä se oli sen arvoista. Vaikka välillä kaikki tuntui rasittavalta, silti kokemus oli hieno, en vaihtaisi pois:) 

Vanhojen tanssit, lukion kohokohta!